23.11.2013

Jaettu syntymäpäiväkakku




Perhepiirissä on huomenna kahdet syntymäpäivät, joiden juhlistukseen tein tragedia/komedia-aiheisen kakun.

Kakkuna on ihan tavallinen kolmen munan vaalea kakkupohja. Täytteestä oli pyydetty persikkaista, joten valmistin persikkamoussen, jota piristin hillon sijaan käytetyllä sitruunakreemillä. Valmistin happamankirpeän sitruunakreemin vatkaamalla 33g vaniljakreemijauhetta 40g vettä ja 60g sitruunamehua silkkiseksi sähkövatkaimella.
Kostukkeeksi laimensin säilykepersikoiden lientä vedellä noin 1:1.
Kasasin kakun kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan ja annoin sen  tekeytyä yön yli painon alla ennen kuorruttamista.

Persikkamoussetäytteen ohje viimeisenä.




Kosteussuluksi valmistin sitruunavoikreemin ja pintaan laitoin sokerimassaa.
Massan pintaan maalasin elintarvikevärein Jhonen Vasquezin tragedia/komedia-aiheisen kuvan. 





Jätin sokerimassareunat paikoin valumaan kakkupahville ja maalasin niihin vielä hieman lisää tekstuuria.
Ripsuttelin siveltimellä elintarvikeväriä vielä kakun kylkiin ja päälle reunoille.

Tuli kiva kakku. Vähän harmittaa, etten ehdi osallistumaan kahveille muutoin kuin kakuntekijänä, mutta ajattelin hyödyntää ylijääneet täytteet ja puuhata niistä itselleni pienen kahden munan kääretortun tai Budapesteja.

. . .


Persikkamoussetäyte kakkuun

riittävyys 10 hengen kakkupohjan väliin (2-3 munaa)


  • 1 valkuainen, n.30g
  • 5g liivatetta (2,5 tavallisen kaupan liivatelehteä)
  • 60g kidesokeria + hieman vettä
  • 30g tomusokeria
  • vaniljaa
  • 100g säilykepersikoita rouheaksi soseeksi mörssättynä
  • 2dl kuohu- tai vispikermaa

  1. Soseuta persikat esim. sauvasekoittimella karkeahkoksi soseeksi.
  2. Vatkaa kerma pehmeähköksi vaahdoksi (ns. soft peak). Pyöräytä kerman joukkoon parilla liikkeellä vanilja ja tomusokeri. Ei haittaa, vaikkei sekoitu vielä täysin tasaiseksi.
  3. Vatkaa valkuainen pehmeäksi marengiksi (soft peak) ja jätä odottamaan vatkaimen kanssa.
  4. Laita liivatelehdet likoamaan väljästi kylmään veteen.
  5. Seuraavaksi valmista italianmarenki: Mittaa sokeri varrelliseen pikkukasariin ja kaada päälle pieni määrä vettä, jotta kaikki sokerikiteet kastivat. Varo hämmentämästä kiteitä kasarin reunoille. Aseta (digitaalinen) lämpömittari kiinni kasarin reunaan niin, että mittarin kärki ei kosketa pohjaa, mutta on kuitenkin sokeriseoksessa. Kuumenna sokeria sekoittamatta kuumalla lämmöllä.
  6. Kun olet laittanut sokeriliemen kuumentumaan ja sokerin lämpö on noussut jo 70-80-asteeseen, purista vesi liivatteista pois ja aseta liivate esim posliinikupiin tai muoviseen astiaan ja sulata se mikrossa noin 10-15 sekunnissa sulaksi. Varo käräyttämästä liivatetta. Jätä odottamaan.
  7. Kun sokerisiirappi on kuumentunut 118C-asteiseksi, sammuta levy ja valuta kuuma siirappiliemi marenkivaahdon joukkoon koko ajan hitaalla teholla vatkaten. Yksikahvainen pikkukasari on tähän hommaan kätevin, sillä toinen käsi jää vapaaksi käsivatkaimen hallintaan. Kulhon alle voi asettaa kosteannihkeän tiskirätin estämään liikkumista.
  8. Kun sokerisiirappi on vatkattu marengin joukkoon, aseta kasari syrjään ja valuta liivate sekaan samalla hitaasti vatkaten. Lopeta vatkaus ja sekoita marengin joukkoon persikkasose lastalla käännellen. Lisää viimeiseksi kermavaahto.
  9. Käytä kakun täytteeksi heti. Hyydytä loppuun jääkaapissa.

. . .

Ei kommentteja: