14.12.2013

Pingu & Pinga



Valmistin sokerimassasta kakunkoristeen, jossa ovat vaha-animaatioista tutut Pingu ja Pinga pienen jäälautan päällä.

Pingun korkeus on noin kymmenisen senttiä. Koriste on maalattu päältä elintarvikevärein.





Koriste meni ystävän tyttärelle, joka täyttää kaksi vuotta. Pingu on ilmeisesti kova sana juuri nyt.





Hieman epäilytti Pingan räpylöiden kestävyys, mutta sokerimassa on yllättävän kestävää kuivuneena. Täytyy sanoa, että muotoilu oli haastavampaa kuin maalaus tässä koristeessa.




Pingu pitää veljellisesti kättä (tai ei varsinaisesti kättä) pikkusiskonsa olalla.






Valmistin lisäksi pikkuisen iglun erikoisruokavaliokakun päälle laitettavaksi. 

Jouduin ottamaan kuvat koristeista säädyttömän aikaisin kattolampun ja keittiön työvalojen loisteessa, mikä ei ole millään tasolla hyvä tai laadukas valaistus. Hätä ei katso kellonaikaa kuitenkaan, kun valoisaa tulee vasta kymmenen tienoilla.
Kokeilin myös kuvata iglun sekä valkoista vasten (ei toiminut) että värilistä paperia vasten ihan kokeillakseni, kuinka paljon se vaikuttaa lopputulokseen.

En ole erityisen kokenut kuvaaja, mutta harjoittelemalla oppii.

Mutta. Tuli kivat koristeet, jotka kehtasi laittaa hyvillä mielin eteenpäin.

. . .

Ei kommentteja: