8.2.2014

Monster High-keksit



Hyvän ystäväni esikoinen täytti vuosia ja syntymäpäiväjuhlat järjestettiin Monster High-teemalla.
Autoin ystävääni juhlien valmisteluissa valmistamalla tarjolle mm. marenkeja vaaleansinisinä ja -punaisina, muffinikuorrutetta ja kahdenlaisia Monster High-aiheisia keksejä. 
Juhlapöytään tarkoitetuista kekseistä en huomannut kaiken tohinan keskellä edes ottaa kuvia, mutta onneksi pää ei pettänyt ihan kokonaan, ja fotograafista aineistoa on olemassa osasta tuotoksia.



Cleo de Nile

Lapsia oli tarkoitus olla juhlassa yhteensä 12 kappaletta, joten sovimme ystäväni kanssa, että maalaisin läksiäislahjaksi annettavaksi hieman hienommat keksit teemaan sopivasti.
Käytin samaa ideaa tyttäreni viimekesäisissä My Little Pony-kekkereissä. On kiva voida muistaa ja kiittää paikalle tulleita vieraita juhlaan osallistumisesta jollain muulla kuin tusinatilpehöörillä.



Draculaura

Leivoin keksit tavallisesta murokeksimassasta, josta leikkasin vapaalla kädellä neliöitä. Päällystin valmiit keksit valkoisella pikeerillä, jonka annoin kuivua vuorokauden verran ennen maalausta.
Kuvioinnista riippuen kunkin keksin maalaukseen kului aikaa puolesta tunnista tuntiin. Maalasin jokaista kuviomallia kaksi kappaletta kutakin.

Varasin keksien valmistukseen viikon verran aikaa ja se ei ollut yhtään liikaa.
Värien kuivuminen kestää melko kauan ja siihen kannattaa melkein varata pari päivää "liikaa" pikemminkin kuin joutua pakkaamaan tahmaisia ja tahraavia lahjuksia sellofaaniin.



Clawdeen Wolf



Lagoona Blue



Ghoulia Yelps


Ideoin keksit mahdollisimman helpoiksi valmistaa omasta vinkkelistäni. Perusvalkoinen pikeeripohja on hyvä pohja maalata ja kävi kallomotiivin väriksi erinomaisesti. Vähän vaihtelua kekseihin sain käyttämällä muutaman keskeisimmän hahmon omia tunnuskuvioita taustoissa.

Olisin luultavasti päässyt helpommalla, jos olisin maalannut kaikista kekseistä samanlaisia, mutta halusin tuoda projektiin vähän lisää glamouria kohottamaan omaa työskentelyintoani.
Synttärivieraat tietenkin saivat läksiäispussukkansa sokkona, joten ei tullut riitaa suosikeista. 

Nappailin koristeluprosessista myös vaihekuvia, jotka toivottavasti avaavat hieman kuvioitujen keksien valmistusta.
Aina joskus on kiva voida näyttää muutakin kuin pelkkiä valmiita tuotoksia.





Oioin vähän ja käytin kallokuvion tekoon paperista sabluunaa. Piirsin sabluunan kuvahaun kautta bongaamani kallon pohjalta.





Sitten rajasin varovasti siveltimellä sabluunan reunat pikeeriin. Tässä kohtaa viivan hailakkuus ei vielä haittaa yhtään.





Hahmottelin seuraavaksi kallon yksityiskohdat varovaisilla vedoilla.





Sitten vahvistin kaikki ääriviivat paksuiksi ja mustiksi ja väritin silmät täyteen.
Rusetin maalasin pinkillä yleensä sellaiseen sopivaan rakoseen, vähän missä kohtaa kerkesin. Käytin rusetin pinkkiin väriin vedellä sopivasti ohennettua karmiininpunaista, en sen kummempaa.





Tästä keksistä oli tulossa Frankie Stein-hahmon sinisävyinen tartaanikuvio, joten aloitin ensin maalaamalla vaakaraidat.






Sitten maalasin pystyraidat.
Sinistä väriä taitoin aavistuksella mustaa, jotta sain siitä pikkaisen harmahtavamman. En tiedä, kuinka hyvin sitä tästä kuvasta huomaa, mutta livenä lopputulos oli toimiva.





Täytin väliin jääneet ruudut hieman hailakaksi jätetyllä mustalla.





Sitten lisäsin tartaanikuvion raidat yksi kerrallaan.
Värikerrosten väliin piti jättää aina hieman kuivumisaikaa, jolloin työstin toisia keksejä eteenpäin.
Lisäksi pidin huolta, että raitoja maalatessani pensselini oli melko kuiva, jotta raidoista tulisi raitoja eikä sekalaista suttua. Liika kosteus on yksityiskohtia maalatessa huono.



Frankie Stein


Valmis keksi, jossa vilinäksi asti ruutuja ja raitoja.

Maalattujen keksien pinta jää aina hieman eläväksi, kuten vesivärimaalauksissakin. Värikerroksia lisätessä täytyy myös olla varovainen, etteivät aiemmat kerrokset lähde liikkeelle.

Työmäärä oli suuri, mutta toisaalta niin oli työstä saatu tyytyväisyyskin. Synttärisankarin haltioitunut ihastelu oli vaivan arvoinen.

. . .