1.3.2014

Harjoituskukkasia



Minulla ovat jääneet erilaiset kukkaset hieman vähemmälle harjoitukselle, joten päätin hyödyntää Nalle Puh- ja Batman-kakuista jäljelle jääneet massat ja kokeilla tehdä erilaisia kukkia.









Tähän keltaiseen kukkaan inpiraatio tuli Painted By Cakes-blogista, jonka kakkututorialin kukkakoristeenteko-ohjeita sovelsin hieman.
Kuivatuksen apuna olleita paperitolloja sainkin sitten kalastella terälehtien välistä hyvänkokoisen kasan verran. Kukasta tuli tosi kiva.





Siniset kukat tein asettamalla ensin kolme terälehteä foliokuppiin ja niiden päälle toiset kolme. Viimeiseksi taiteilin keskelle mustasta marsipaanista veitsellä ristikkokuvioidun palluran. Hyvin yksinkertainen, mutta yllättävän kiva.








Ruusut ovat oikeastaan jo aiempaa satoa, mutta nyt tuli hyvä tilaisuus ottaa niistäkin kuva.

. . .