29.4.2014

French Crullers



Vielä ehtii miettiä vapuksi herkkuja! Näin ainakin itse tuumasin eilen illalla, kun pohdin, mitä ihmettä sitä laittaisi, kun munkkeja ei tee yhtään mieli.
Hoksasin sitten kirjanmerkeistäni crullersien ohjeen ja päätin, että niitä on saatava.

Crullersit ovat käytännössä aavistuksen makeutettua tuulihattumassaa, joka fritataan ja lopuksi glaseerataan esimerkiksi tomusokerikuorrutteella. Koska tuulihattumassa ei itsessään ole oikeastaan lainkaan makeaa, tomusokerikuorrute tuo leivonnaiseen juuri sen verran makeutta, että leivos jää silti kevyen tuntuiseksi syödä. Se on hieno asia, sillä näihin tulee himo.





Totesin, että oma tuulihattuohjeeni saa luvan kelvata, sillä en jaksanut alkaa kääntämään kirjanmerkeissä ollutta ohjetta ensin kupeista deseiksi ja siitä vielä grammoiksi. Pikavilkaisulla vaikutti myös, että ohjeet olivat hyvin samankaltaisia muutenkin.

Crullersien valmistus oli suunnilleen samanvaivaista ja yhtä aikaa vievää kuin munkkienkin teko, joten miksikään mahdottomaksi pikaherkuksi en näitä luokittelisi. Kahdesta kolmeen tuntia näiden parissa vierähtää taatusti. Nämä leivonnaiset eivät myöskään säily kovin pitkään, kuten tuulihatut eivät yleensäkään. Parhaimmillaan leivokset ovat heti jäähdyttyään sokerikuorrutteella hunnutettuina.






French Crullers


noin 20kpl


tuulihattumassaan:
  • 200g vettä
  • 30g voita
  • 10g kidesokeria
  • 140g vehnäjauhoja
  • 200g kananmunaa

kuorrutteeseen:
  • 120g tomusokeria
  • 30g maitoa (tai vettä)
  • jauhettua vaniljaa tai vaniljasokeria

Valmista ensin tuulihattumassa. 
Mittaa ainekset valmiiksi.Kiehauta vesi ja voi yhdessä.
Kaada kaikki vehnäjauho kerralla nesteen joukkoon ja hämmennä voimakkaasti sekoittaen tasaiseksi massaksi. Käytä vahvaa lastaa tai kapulaa, sillä massa on jäykkää.
Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää sitten kananmunat samalla voimakkaasti vatkaimella vatkaten, kunnes massa on kiiltävää ja kuohkeaa, sekä pitää hyvin muotonsa.Lappaa massa avokärkisellä tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin ja anna odottaa hetken.
Leikkaa leivinpaperista noin 10x10-senttisiä neliöitä. Pursota tuulihattumassa niille rinkuloiksi.
Sekoita kuorrutteen ainekset yhteen esimerkiksi keittolautasella. Laita odottamaan.
Kuumenna sitten tukevassa, noin litraisessa kasarissa tai kattilassa rypsiöljyä, kunnes se on 180C asteista. Öljyä ei tarvitse olla kovin paljoa, noin 4-5 senttimetrin korkeudelta on riittävästi.
Nosta sitten ensimmäinen tuulihattumassarengas öljyyn käyttäen paperia apuna. Laske rengas varovasti, älä pudota sitä, ettei öljy roisku.
(Pidä kattilan kansi tai sammutuspeite lieden vieressä siltä varalta, että öljy syttyy palamaan. Älä poistu kattilan luota, kun uppopaistat ja pidä lapset sekä lemmikit pois jaloista.)
Paperi irtoaa tuulihattumassasta, kun upotat renkulan hetkeksi öljyn pinnan alle ja vedät sitten paperin irti. Valuta ylimääräinen öljy ja nosta paperi pois käyttäen esimerkiksi pihtejä tai syömäpuikkoja.
Frittaa leivosta noin 3 minuuttia puoleltaan, kunnes se on kullanvärinen kauttaaltaan. Koita pitää öljy 180-185 asteisena. Älä päästä sitä liian kuumaksi. Digitaalinen lämpömittari on uppopaistossa ystävä.
Nosta valmiit leivonnaiset valumaan ritilälle. Kun ne ovat jäähtyneet hieman, voit kastaa leivosten paremmat puolet kuorrutteeseen ja asettaa kovettumaan.
Tarjoa mahdollisimman tuoreena.
. . .