3.8.2014

Suklaamuffinsit maapähkinävoikreemikuorrutteella



Olin aiemmin tällä viikolla töissä muutaman päivän tuuraamassa esimiestäni hänen lomansa aikana. Olin siis yksin vastuussa kaiken sujumisesta. Kaikki meni ihan hienosti, mutta myönnän vähän stressanneeni sekä etukäteen että työrupeaman aikana. Tästä voimainkoetuksesta selvittyäni ensinnäkin nukuin miljoonapitkät yöunet ja sen jälkeen minulle iski mielihalu saada vähän lohtuherkkuja. Mieleni teki pientä määrää makeaa nimenomaan suklaisessa ja maapähkinäisessä muodossa, joten päädyin leipomaan suklaamuffinseja ja kuorruttamaan ne maapähkinävoikreemillä.

Suklaamuffinien ohje on Bakerellalta. Muunsin muffiniohjeen ensin kupeista deseihin ja siitä vielä grammoihin. Ohje oli oikein toimiva ja kauniisti käyttäytyvä. Muffineista tuli meheviä ja makoisia.
Leivoin puolikkaan ohjeen verran muffineja ja sain niitä yhteensä 12kpl. käytin tuollaisia peruskokoisia muffini-/leivosvuokia, joita saa vähän joka kaupasta sekä muffinipeltiä.
Ohjeen kivoin puoli oli sen helppotekoisuus, sillä sen pystyi sekoittamaan valmiiksi pelkkää pallovispilää käyttäen.

Kuorrutteena on vanha tuttu maapähkinävoikreemi, jonka ohje löytyy tästä.
Valmistin kreemiä 3/4 annosta ja se riitti kaikille muffineille.

Lopuksi koristelin leivokset alkuvuodesta valmistamillani suklaaströsseleillä.






. . .