30.10.2014

Helpot kissakeksit lasten kanssa


Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi






Halloween on ihan kohta! Yleensä en intoile tästä jenkkijuhlasta, mutta nyt kun olemme järjestämässä ne naamiaiset, asia onkin ihan eri.

Kekkereitä varten teimme erittäin simppeleitä kissakeksejä (idea täältä). Välineiksi riittävät pyöreä muotti sekä haarukka ja koristeiksi pussillinen ranskanpastilleja tai M&M-karkkeja.
Näitä keksejä on helppo ja kiva tehdä lastenkin kanssa, sillä lapsista on ihanaa päästä nipistelemään kissalle korvia ja valitsemaan nenien ja silmien värejä. Aikuisen voi olla syytä painaa kissalle haarukalla viikset, ettei pieni käsi tilsaa kissan poskia ihan hapsuille turhan voimalla painaessaan.

Varoituksen sana tosin noista ranskanpastilleista. Ne käyttäytyvät välillä vähän arvaamattomasti uunissa. Osa nenistä esim halkesi ja osasta kohosi toinen puoli kuoresta vähän niinkuin ilmaan. Niistä tosin selvittiin painamalla ne kuorenpuolet takaisin varovasti, kun keksi olivat vielä uunistatulleen kuumia. En osaa sanoa toimisivatko M&M-karkit tai muut suklaalinssit paremmin, sillä en ole niiden paistuvuutta vielä koskaan testannut.
Onneksi asia ei minun mielestäni ole niin vakava ja ei haittaa yhtään, vaikka muutamalla mirrillä nenä näyttää vähän räjähtäneemmältä.
Jos jollakulla on kokemusta muiden suklaalinssien paistosta ja niiden käyttäytymisestä uunissa, olisi tosi kiva, jos jakaisitte tietoa kommenttikentässä!



It's almost Halloween! Usually I'm not that enthusiastic about this american feast, but since we're organizing that costume party, it's a whole different matter.

For the party we made these extremely simple cat cookies (I got the idea from here). All you need for equipment are a circular cookie cutter and a fork. And as for the decorations, a bag of M&M's or similar candy is perfect. These cookies are easy to bake even with kids and the kids will enjoy to be able to "pinch the cat's ears" and to choose the eye and nose colors for the kitties.
I recommend that the whiskers be done by an adult since the kids might press a bit too hard with the fork, resulting in some fringed cheeks.

A word of warning about the Fazer Avec chocolate lentils I used. Some of them cracked in the oven and quite a few sort of cracked from the sides and rose up. It's no real worry in my opinion, since you can just press those down after the cookies come out of the oven. For me it's no biggie if some of the cats look a bit wonky. I haven't tried using M&M's or any other chocolate lentils, so some might be more prone to cracking than others.
If anyone has any experience on how different kinds of chocolate lentils behave during baking, I'd be happy to know!






Kissakeksit

Cat cookies


noin 40 keksiä / about 40 cookies


  • 320g huoneenlämpöistä voita (butter, room temp)
  • 400g kidesokeria (sugar)
  • 110g kananmunaa (eggs)
  • 120g kaakaojauhetta (cocoa powder)
  • 480g puolikarkeita vehnäjauhoja  (all-purpose flour)
  • 60g vahvaa kahvia (strong coffee)
  • 1kpl vaniljatangon siemenet (scrapings of vanilla bean)
Koristeluun (for decoration):
  • suklaalinssejä (chocolate lentils)

Hiero sekaisin voi ja kidesokeri. Lisää joukkoon kananmuna ja vispaa sormilla kuohkeaksi. Lisää sitten kahvi ja vanilja. Lopuksi lisää joukkoon toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi massaksi, mutta älä vaivaa.
Kääri massa tuorekelmuun ja nosta noin tunniksi tai pidemmäksi aikaa kylmään tekeytymään. Taikina säilyy kelmutettuna jääkaapissa pari päivää hyvänä. Sen voi myös pakastaa.
Ota taikina kylmästä ja kauli tummia kaakaojauhoja apuna käyttäen se noin 3mm paksuksi levyksi.
Ota taikinasta pyöreällä muotilla ympyröitä ja nostele ne leivinpaperoidulle pellille. Paina suklaalinssit neniksi ja silmiksi. Nipistä taikinapyörylään korvat molemmille puolille. Paina lopuksi haarukalla kevyesti viikset nenän molemmin puolin.
Paista 190C asteessa 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä täysin ennen siirtämistä.


Mix the butter and the sugar together. Add the eggs and mix thoroughly. Then add the coffee and vanilla bean scrapings. Finally, add the dry ingredients and mix only until just combined.
Wrap the cookie dough into cling film and refrigerate at least for 1 hour or more.
Roll the dough into 3mm thickness using dark cocoa powder instead of flour.
Cut circles out of the dough using a cookie cutter and lay them on a parchment covered baking sheet. Press some chocolate lentils on as eyes and noses. Pinch the dough to form the ears and gently press with a fork to make the whiskers.
Bake at 190C for 10 minutes. Let cool before transferring them onto a serving platter.

. . .

[edit: lisäsin listalta unohtuneen kaakaojauheen reseptiin. Hupsan.]


. . .