12.11.2014

Kurpitsadonitsit



Nämä donitsit olivat valehtelematta parhaita, mitä olen ikinä tehnyt ja yksiä parhaista, mitä olen koskaan syönyt. Uskomattomia suorastaan. Ylisanat eivät tee oikeutta näiden mehevyydelle ja kuohkealle rakenteelle.

Reseptistä saan kiittää Bravetart-blogia taas kerran. Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty bataattia, mutta kurpitsaa suositellaan yhtä lailla toimivaksi ainekseksi näihin. En usko, että voin tämän jälkeen enää palata kurpitsattomiin/bataatittomiin/perunattomiin munkkitaikinoihin takaisin. Tästä tuli ehdottomasti yksi suosikkiohjeistani.

Taikinan joukkoon siis lisätään x-määrä kypsää bataattia/kurpitsaa muhevoittamaan rakennetta ja tuomaan hieman makua ja väriä myös. Nämä donitsit maustettiin myös vaniljalla ja muskotilla, mikä toimi erinomaisesti.
Fritatut donitsit kylvettiin vielä tarkoitusta varten valmistetussa kuorrutteessa, joka sisälsi kermaa, sokeria, hieman voita sekä makuaineita. Kuulostaa suorastaan härskin epäterveelliseltä ja näitä ei voi kyllä terveysherkuiksi mainostaa mitenkään päin. Mutta namia olivat. 
Nämä donitsit voisivat olla täydellisiä vappuherkkuja ensi vuonna.

Ohje on unsseissa, mutta äkkiäkös sen kääntää grammoihin laskinta käyttäen.





I baked myself a batch of these gorgeous pumpkin doughnuts. They were absolutely the best I've made yet and one of the best I've ever eaten.
I used this recipe from Bravetart.com and it's just wonderful. I don't think I'll be able to go sweet potatoless/pumpkinless with a doughnut dough ever again. 

The recipe calls for baked purée and is spiced with vanilla and nutmeg (yummy!). You can also glaze the doughnuts with a specially made glaze that contains cream, sugar, some butter and spices. Not healthy by a long way, but super delicious. These would be ideal to make on May 1st.

The recipe is in ounces, but it's really not a big trouble to convert it into grams.



. . .