23.4.2014

Hillosilmäpikkuleivät



Pursotetut pikkuleivät ovat ihanan yksinkertaisia, mutta silti todella juhlavia tarjottavia. Niiden valmistus vaatii hieman ylimääräistä vaivaa, mutta loppujen lopuksi ne eivät ole lainkaan vaikeita tehdä.

Pikkuleipämassan valmistus poikkeaa hieman perinteisten muropikkuleipien teosta, sillä ensimmäisenä vaahdotetaan voi ja jauhot kuohkeaksi, minkä jälkeen lisätään sokeri ja munat. 
Massan valmistumisen jälkeen onkin hieman hoppu, sillä mitä kauemmin se seisoo, sitä jäykemmäksi se tulee ja pursotus vaikeutuu. Pikkuleipien pursotus on siis syytä hoitaa mahdollisimman rivakkaan omia ranteitaan säästääkseen.
Viimeisenä pikkuleipien annetaan kuorettua puolesta tunnista tuntiin ennen paistoa, jotta ne pitäisivät muotonsa paistossa paremmin.





Tällä kertaa minulta pyydettiin hilloa sisältäviä pikkuleipiä ja vielä gluteenittomina. Lyhyen hetken mietittyäni päätin, että luotettava vaniljavannikereseptini voisi olla paras vaihtoehto ja pursottaen saisin aikaan kauniita pikkuleipiä, joihin olisi helppo iskeä tippa paistonkestävää marmeladia keskelle silmäksi.
Jännitti hieman, kuinka ohje toimisi gluteenittomana, mutta hyvinhän se meni.

Vanilja ja aprikoosi maustavat nämä juhlavat makeat sopiviksi mihin tahansa pitopöytään. Jos haluat valmistaa pikkuleivät vehnäjauhoilla, tavallinen versio vaniljavannikkeista löytyy täältä.



Hillosilmäiset pikkuleivät 

arviolta 50-70 pikkuleipää  riippuen koosta

  • 60g maissijauhoa (eri asia kuin maissitärkkelys)
  • 75g riisijauhoa
  • 60g tahmariisijauhoa (glutinous rice flour*)
  • 40g perunatärkkelystä
  • 3g ksantaania
  • 200g huoneenlämpöistä voita
  • 55g kananmunaa
  • 90g kidesokeria
  • 5g vaniljasokeria
  • noin 100g paistonkestävää aprikoosimarmeladia

Ota voi pehmenemään muutamaa tuntia ennen aloittamistasi.

Sekoita jauhot ja ksantaani ensin toisiinsa ja mittaa sitten samaan kulhoon pehmeä voi. Vaahdota voita ja jauhoja, kunnes seos kuohkeutuu. Seos on ensin murumaista, mutta yhdistyy kyllä tasaiseksi tahmaksi, kun jatkat vatkaamista.

Lisää sitten kidesokeri, vaniljasokeri ja kananmuna samaan aikaan ja vatkaa vielä, kunnes nekin ovat sekoittuneet pikkuleipämassaan hyvin.

Ota sitten pursotinpussi, jossa on noin 8-10-millinen avokärkinen tähtitylla ja lappaa ensin noin puolet pikkuleipämassasta pussiin. Liian täyttä pussia on vaikea käsitellä, joten kaikkea massaa ei kannata laittaa heti pussiin.

Pursota leivinpapereille (niitä menee muutama) hieman kahden euron kolikkoa suurempia ruusukkeita. Pikkuleivät eivät juurikaan leviä, joten voit pursottaa ne melko pienin välein.
Kun olet pursottanut kaiken pikkuleipämassan ruusukkeiksi, ota lasiin vettä ja töki märällä sormella jokaiseen pikkuleipään pieni kolo marmeladia varten. 

Laita paistonkestävä marmeladi pursotinpussiin, johon leikkaat pienehkön aukon ja annostele sitä jokaiselle pikkuleivälle pieni määrä.
Anna sitten pikkuleipien kuorettua puolesta tunnista tuntiin ennen paistoa.
Paista 225C asteessa 5 minuutin verran tai kunnes pikkuleivät ovat juuri saamassa aavistuksen väriä reunoillensa. Älä pidä kauempaa.

Anna jäähtyä rauhassa ennen siirtämistä.

. . .

* Tahmariisijauhoa (glutinous rice flour) löytyy etnisistä elintarvikeliikkeistä. Suosittelen käyttämään sitä, jos vain mahdollista, mutta sen voi korvata käyttämällä tavallista riisijauhoa tilalla.

. . .